Avaus

Suomalainen työ – arvokasta ja haluttua?

Hallitus on ohjelmassaan Suomen talouden kasvuun kääntämiseksi ilmoittanut yhdeksi tavoitteekseen vähintään 100 000 uuden työpaikan luomisen. Pystyykö kotimainen kysyntä synnyttämään nämä työpaikat, vai ovatko tuotteemme maailmalla niin haluttuja, että uutta työtä syntyy sitä kautta?

Jussi 3 /2015

Teksti: Jorma Tarkki

Kuva: Pekka Nieminen / Otavamedia

tarkki_2378_1000px_pieniSuomalaisen Työn Liitto on yli satavuotisen historiansa aikana tukenut ensisijaisesti suomalaisen tuotantoteollisuuden tuotteiden menekkiä kotimaassa. Samalla kun yhteiskunnan rakennemuutos on vahvistanut palvelualoja, on suomalaisen palvelun arvostaminen Avainlipun myötävaikutuksella noussut oikeaan, sille kuuluvaan asemaan. Unohtaa ei myöskään pidä suomalaisen suunnitteluosaamisen Design from Finland -tunnuksen merkitystä. Tätä viestiä on tänä vuonna viety myös maamme rajojen ulkopuolelle.

Suomessa valmistettuja teollisia kulutustuotteita on tänä päivänä entistä vähemmän, mutta toisaalta suunnittelun ja logistiikan hallinnan rooli on kasvanut. Kuluttajan voi olla hankala hahmottaa, mikä on tuotteen alkuperäinen valmistusmaa. Onko alkuperämaalla väliä? Mielestäni on. Olen vakuuttunut sitä, että kuluttaja haluaa entistä tarkemmin tietää tuotteen koko valmistusketjun. Varsinkin, kun eettisyyden ja läpinäkyvyyden vaatimukset lisääntyvät jatkuvasti. Tämä kehitys on suotavaa ja toivottavaa.

Avainlipulla on meneillään 50-vuotisjuhlavuosi. Sen merkeissä on kierretty ympäri Suomea kaupunkien toritapahtumissa tapaamassa kuluttajia ja kertomassa Avainlipun sanomaa. On tavattu alueellisia vaikuttajia sekä lehdistöä. Vastaanotto on ollut innostavaa. Avainlippu kertoo suomalaisesta työstä tuotteiden ja palveluiden takana. Kesän tapaamiset ovat selkeästi vahvistaneet käsitystä, että alkuperällä on todella väliä. Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää suomalaisen työn tunnettuutta ja haluttavuutta. Samalla haluamme tukea avoimen tiedon saantia tuotteen alkuperästä ja sen merkityksestä.

Suomalainen työ on arvokasta meille jokaiselle, ja toivottavasti se on yhä enemmän haluttua myös rajojemme ulkopuolella.

 

Jorma Tarkki Sukkamestarit Oy, hallituksen puheenjohtaja Suomalaisen Työn Liiton johtokunnan puheenjohtaja